Turun Eurooppa-foorumissa pohditaan Euroopan tulevaisuuden suuntaa

Turun Eurooppa-foorumi järjestetään 25.-27.8.2021 jo neljännen kerran, nyt teemana "Suuntaa Euroopan tulevaisuuteen!". Foorumissa tapaavat ihmiset elämän eri osa-alueilta: poliittiset päättäjät, kansalaisjärjestöt, elinkeinoelämä, työmarkkinajärjestöt, asiantuntijat ja kansalaiset. Seminaareissa, paneelikeskusteluissa ja kyselytunneilla käydään rakentavaa vuoropuhelua Euroopasta ja Euroopan unionin merkityksestä ja kehityksestä sekä sen tulevaisuudesta, joka on esillä Euroopan tulevaisuuskonferenssissa.

Koronarajoitusten vuoksi ei Eurooppa-toria järjestetä tällä kertaa, mutta yleisö voi seurata foorumin ohjelmaa suoraan välitettävien videolähetysten kautta (ja osallistua myös keskusteluun foorumin mobiilisovelluksen kautta).
 
Lingsoft on ollut mukana Eurooppa-foorumissa kumppanina vuodesta 2018 alkaen ja on nytkin tarjoamassa saavutettavuuspalveluja foorumin järjestäjille ja ohjelmatuottajille. 
 
Monikielisyys ja monikulttuurisuus ovat EU:n keskeisiä arvoja, jotka on kirjattu unionin perussopimuksiin. Kielellinen tasavertaisuus on myös unionin toiminnan edellytys: kun tieto on tasapuolisesti kaikkien EU-kansalaisten saatavilla, kansalaisten on helpompi lähestyä päättäjiä ja toimielimiä, mikä tukee demokratian, osallisuuden ja avoimuuden periaatteita.
 
Myös digitaalisten palvelujen saavutettavuus on nostettu keskeiseksi yhteiskunnalliseksi tavoitteeksi sekä Suomessa että EU:n tasolla. Saavutettavuuslainsäädännön avulla pyritään takaamaan kaikille yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua digitaalisen yhteiskunnan toimintaan ja näin edistämään osallisuutta ja ehkäisemään syrjäytymistä.
 
Lingsoftin kielenhallintaratkaisut ja kielipalvelut auttavat saavuttamaan näitä tavoitteita. Lingsoft on toimittanut suomen ja ruotsin kielen käännöspalveluja Euroopan unionin elimille lähes 20 vuoden ajan.  Lingsoftilla on Euroopan komission ja Euroopan parlamentin pääsopimusten lisäksi useita puitesopimuksia Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen kanssa. Lisäksi se on vastannut vuodesta 2017 alkaen EU:n lainsäädännöstä laadittavien tiivistelmien kirjoittamisesta, kääntämisestä 23 kielelle sekä tiivistelmäkokoelman ylläpidosta. Palveluun sisältyy lisäksi EU:n lainsäädännön kehityksen sekä EU:n tuomioistuimen päätösten seuranta.

Tutustu Eurooppa-foorumin ohjelmaan täällä: https://www.europeforum.fi/ohjelma
 
Tutustu Lingsoftin palveluihin täällä: https://www.lingsoft.fi 

Lisätietoja: 
Ossi Tuusvuori,
Senior Advisor
+358 40 7608280